top of page

Eriksen
ensimmäisen

pentueen
esittely

FI*Saivohenki Anubis

​
Anubis on ansainnut rakenteellaan, synnyinturkillaan ja positiivisella energisyydellään sijoituskolliroolin. Sillä on valtavasti virtaa ja se osallistuu mielellään kaikkiin talon puuhiin - erityisesti keittiössä se tykkää olla apuna esimerkiksi kokatessa tai tiskatessa. Anubis leikkii mielellään molempien veljiensä kanssa, mutta välillä sen vauhti on veljille liikaa ja silloin talon 2-vuotias Sipuli on parempi vastustaja. Anubis on loputtoman utelias ja leikkisä ja ainakin toistaiseksi myös melko kärsimätön - olisi paljon kivempaa leikkiä, kuin roikkua ihmisen syliteltävänä. Se tulee kuitenkin mielellään ihmisen kylkeen nukkumaan väsyessään, nauttii paijauksesta ja vaikuttaa olevan varsin kiinnostunut videopeleistä.
​
Anubis etsii sijoituskotia, joka osaa arvostaa isopersoonaista kollia!
DSC_0436_edited.jpg

FI*Saivohenki Horus

​
Horus on paitsi luonteeltaan herttaisin myös kasvoiltaan somin ja turkiltaan pörröisin. Nappisilmä pitää lelujen kuljettelemisesta ympäri asuntoa ja veljensä Osiriksen kanssa painimisesta, sekä on varsinainen mammanpoika. Uusien asioiden sulattelu kestää pojulta pidempään, kuin veljiltään, mutta araksi sitä emme silti kuvailisi. Horus on hellä ja leikkisä sylikisu, joka on niin siisti, että peittelee veljiensäkin jätökset laatikolla!

Horukselle on jo oma koti!
DSC_0505_edited.jpg

FI*Saivohenki Osiris

​
Osirista kutsuttiin pienenä (tai no, pienempänä) Indiana Jonesiksi, sillä se oli ensimmäisenä ulkona pesästä ja sen jälkeen jatkuvasti tutkimassa suuren maailman ihmeitä. Osiris on pentueen vähäturkkisin, mutta sen kaipuu ihmisen syliin on hurmannut monet vierailijat. Hellä se on myös veljiään kohtaan ja peseekin näiden korvia ja tassuja usein huolellisesti. Osiriksesta parasta on painia Horus-veljen kanssa, nukkua ihmisten peiton alla ja syödä raakaa lihaa!
​
Osiriksella on jo oma koti!
DSC_0471_edited.jpg
bottom of page